Ajatus opinnäytteeni lähtökohdasta tuli etäisyyden ja poissaolon tunteesta läheisen ihmisen kanssa. Minua hämmästyttivät ne hetket, joissa minulle henkisesti ja fyysisesti läheinen ihminen saattoi yhtäkkiä tuntua vieraalta ja poissaolevalta. Tunsin kaipuuta ja vierautta tätä rakasta ihmistä kohtaan, joka oli aivan siinä minun vierelläni. Portugalilainen sana saudade kuvailee kaipuuta jotakin poissaolevaa kohtaan ja syvää nostalgian tai melankolian tunnetta. Se on jatkuvan puuttumisen epämääräinen tunne.
Lavalla on neljä ihmistä, joille nykyhetkessä oleminen aiheuttaa kehon nivelten kääntymistä ja vääntymistä. Nämä neljä vääntyilevää hahmoa eivät oikein osaa olla maailmassa, mutta yrittävät hakeutua, sopeutua ja kohdata jatkuvan uudelleenjärjestäytymisen tilassa. He kerääntyvät onttojen keittiöraunioiden äärelle, jossa arjen sosiaalinen kanssakäyminen vääristyy ja tila täyttyy menneisyyden haamuäänistä. Jatkuvan rakentumisen ja purkamisen logiikan keskeltä nousee absurdien pysähtyneiden kuvien vilahduksia: nainen pää upotettuna keittiöaltaaseen, koulutytöt, jotka hymyilevät epäluuloisesti kameralle, neljä hahmoa, jotka tunkeutuvat samaan pikkuiseen komeroon valtavan avaruuden ympäröiminä.
Koen, että loimme esityksen, jonka maailma on jotain mennyttä ja kaipaavaa ja samaan aikaan kevyttä ja leikkimielistä.
Koreografia: Veronika Lindberg (TeaK, tanssitaiteen maisterin taiteellinen opinnäyte)
Äänisuunnittelu: Markus Lindén (TeaK)
Valosuunnittelu: Anniina Veijalainen (vierailija)
Lavastus: Sari Paljakka (Aalto Arts)
Esiintyjät: Soili Huhtakallio (TeaK), Veronika Lindberg (TeaK), Tiina Santavuo (TeaK), Elisa Tuovila (TeaK)