Quantcast
Channel: IssueX
Viewing all articles
Browse latest Browse all 72

Lavat auki!

$
0
0
teos1_artikkelikuva

Lavat auki -hankkeeseen Bernard-Marie Koltès’n näytelmän Roberto Zucco ohjasi Berliiniin Mikko Roiha.

Teatterikorkeakoulun Lavat auki! -hanke starttasi keväällä 2015 näyttelijäntyön koulutusohjelman ja ohjaaja Mikko Roihan vetämän Vapaan Teatterin yhteistyöllä Berliinissä. Kahdeksan viikon ajan opiskelijat harjoittelivat Bernard-Marie Koltès’n näytelmää Roberto Zucco. Esityksen ensi-ilta oli huhtikuussa Ballhaus Ost -teatterissa.

Hankkeen tavoitteena on avartaa opiskelijoiden näkökulmaa teatteritaiteeseen kansainvälisessä kontekstissa. ”Voimme tarjota kansainvälisen tason ammattiohjauksen opintojen osana, eikä opiskelija joudu etsimään sitä koulun ulkopuolelta”, näyttelijäntyön professori Hannu-Pekka Björkman toteaa.

”Suurin oivallus on tullut ajankäytön tehokkuudesta ja siitä, miten merkittävän paljon repliikkien ennalta opettelu edistää työtä. Kaikki aika, jonka olemme teatterilla käyttäneet, on käytetty vain ja ainoastaan kohtausten rakentamiseen”, kertoo näyttelijäopiskelija Miila Virtanen.

Tiiviiseen jaksoon sisältyi myös saksalaisen teatterin kurssi. Berliinissä oleskelunsa aikana opiskelijat katsoivat kymmeniä teatteriesitystä ja tapasivat ammattitaiteilijoita. Lisäksi he kirjoittivat kokemuksistaan blogia Taideyliopiston verkkosivuille. Näyttelijäopiskelija Eero Ojala kirjoitti blogissa näin: ”Uskon, että meillä kaikilla taiteen tekijöillä on jokin taistelu käynnissä, joko komerossa tai framilla. Pääasia on, että halua sen selvittämiseen ja tutkimiseen löytyy. Se halu mahdollistaa taiteen synnyn.”

Ensi syksynä Roberto Zucco -esitys vierailee Kansallisteatterissa sekä Kajaanin, Joensuun ja Oulun kaupunginteattereissa. Lavat auki! -hankkeen on tarkoitus saada jatkoa kahtena seuraavana vuonna.

teos1_artikkelikuva2

The post Lavat auki! appeared first on IssueX.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 72

Trending Articles