Parkour on liikuntamuoto, jossa pyritään mahdollisimman ketterään, sulavaan ja innovatiiviseen liikkeeseen useimmiten kaupunkiympäristössä. Lähtökohtana on liikkeen mahdollisuuksien ja sopivien haasteiden löytäminen hyödyntäen vastaan tulevia elementtejä, kuten kaiteita, muureja ja lyhtypylväitä. Yksittäisiä liikkeitä ketjutetaan sarjoiksi, joihin yritetään saada mahdollisimman hyvä virtaavuus eli flow. Voisinko hypätä tuosta tuonne? Entä jos pujahdan tuosta välistä ja heilautan itseni tuolle muurille? Esineiden käyttötarkoituksia katsotaan laajemmin, ja vain mielikuvitus on rajana. Este ei ole este vaan haaste. Kaide ei ole vain kaide. Mitä kaiteella muka ei voisi tehdä? Parkourissa ei ole sääntöjä, eikä siinä kilpailla. Sitä tehdään sen vuoksi, että se on hauskaa.
Mutta. Olen aikuinen, 36-vuotias. Parkour on juuri sitä mitä lapset tekevät: kiipeilevät puissa, kävelevät reunakiviä pitkin, yrittävät hypätä lätäkön yli. Entä jos aikuinen toimii kaupunkitilassa samoin ihan vain huvin vuoksi? Ilman että se on esitys, tai tähtää pakaroiden kiinteytymiseen? Pari esimerkkitapausta:
Tapaus Pasila
Olimme tasapainoilemassa kaiteella. Ohi käveli samaa ikäluokkaa oleva huoliteltu mieshenkilö. Meidät huomattuaan hän pysähtyi, tuohtui silmin nähden ja käski vihaisesti: ”Ei jumalauta. Nyt alas sieltä kaiteilta, aikuiset miehet.” Emme totelleet käskyä, jolloin mies toisti sanansa. Kun hän huomasi ettei toivottavaa vaikutusta ollut, hän jatkoi matkaansa sadatellen ja päätään pyöritellen.
Tapaus Malmi
Olimme tasapainoilemassa polvenkorkuisella kaiteella, ja lantio hieman heilui tasapainoa hakiessa. Viereisen kerrostalon asunnossa keski-ikää lähestyvä mies puhui puhelimeen, huomasi meidät ikkunan läpi, keskeytti puhelun ja tuli varta vasten huutamaan meille parvekkeelta: ”Mitäs vitun himorunkkareita täällä pyörii? Nyt saatana menette muualle himorunkkaamaan.” Myös hän koki tarvetta toistaa sanansa. Kun emme pyynnöstä huolimatta lopettaneet, hän kertoi puhelimen toisessa päässä olevalle henkilölle faktoja himorunkkaamisesta ja palasi sisälle kimpaantuneena.
Tapaus mattoteline
Parkourasimme metallisella mattotelineellä, jonka putket olivat ranteenvahvuiset ja jalat kaivettu maahan. Se ei huojunut eikä heilunut, ja kaikki hitsaussaumat olivat ehjiä. Kestävyys tarkistettiin, koska yritämme aina pitää itsemme ja paikat ehjinä. Kävelytietä ohi kulkeva nainen oli kuitenkin telineen kohtalosta huolissaan ja torui tuimana: ”Nyt kyllä menette muualle täältä hajottamasta paikkoja.” Selitimme ystävällisesti mistä on kyse ja että tarkistimme telineen kestävyyden. Mutta naisen päivä oli jo selvästi pilalla.
Tapaus leikkipuisto
Olimme hyppimässä leikkipuistossa. Noin 6-vuotias poika tuli kysymään, miksi me hypimme. Että treenaammeko jotakin esitystä varten vai onko meillä kilpailu tulossa. Vastasin, että treenaamme siksi, koska se on meistä hauskaa. Poika hämmästyi, eikä uskonut vastaustani.
Mikä aikuisen hyppimisessä ärsyttää? Miksi lapsikin sitä ihmettelee? Kuka määrää, miten sinä asetat kehosi kaupunkitilaan? Haaste huomiselle: kävele reunakiveä pitkin. Ihan vain huvin vuoksi.
Jukka Tarvainen on tanssija ja parkouraktiivi, joka on valmistunut tanssitaiteen maisteriksi vuonna 2009 ja toimii parkourin tuntiopettajana Teatterikorkeakoulussa.
The post VARO, AIKUISIA KAITEELLA appeared first on IssueX.