Mitä on lahjakkuus? Taipumus ja myötäsyntyinen kyky vai taito, jota voi harjoitella? Sibelius-Akatemian opettajat siirtyvät lahjakkuutta määriteltäessä nopeasti lahjakkuudesta musikaalisuuteen, joka sekin on vaikeasti määriteltävissä oleva ominaisuus.
”Termiä lahjakkuus voidaan mielestäni käyttää, jos se ymmärretään lähtökohtana ja potentiaalina, jota lähdetään kehittämään. Jos joku ei koskaan kehitä tiettyjä ominaisuuksia itsessään, ne eivät nouse näkyviin”, Sibelius-Akatemian varadekaani Tuire Kuusi pohtii.
Musikaalisuutta on yritetty ja yritetään mitata, mutta vastaus saadaan aina suhteessa siihen, miten musikaalisuus on määritelty.
”Ongelmana on opintojen ja ympäristön vaikutuksen erottaminen primaarista musikaalisuudesta. Biologian osuus on osoitettu, eli musikaalisuus vaikuttaa periytyvältä ominaisuudelta, mutta ympäristötekijöiden osuutta on vaikea erottaa”, Kuusi sanoo.
Musikaalisten vanhempien lapset usein altistuvat musiikille jo sikiöaikana. Kuusen mukaan noin puolet musikaalisuudesta selittyy geneettisillä tekijöillä ja puolet ympäristötekijöillä.
Lahjakkuus kuulostaa liian valmiilta myös Sibelius-Akatemian esiintymis- ja oppimisvalmennuksen lehtori Päivi Arjakselle, ikään kuin sitä ei enää tarvitsisi kehittää.
”Tutkimuksessa käytetään ennemmin termiä soveltuvuus. Kyseessä ei siis olisi pelkästään henkilön ominaisuus vaan harjoiteltavissa oleva taito. ”
Musiikkiin kuuluu erilaisia osaamisalueita, joihin tarvitaan erilaisia taitoja. Stanfordin yliopiston professori Carol Dweck kirjoittaa kirjassaan Mindset siitä, miten kaikissa ihmisissä on valtava määrä mahdollisuuksia.
”Ne piirteet kehittyvät, mitä aletaan ruokkia. Piileviä ominaisuuksia ei voi havaita”, Arjas toteaa.
Lapsi, joka ei ole harjoitellut, voi myös olla musikaalinen. Mutta se tulee esiin vasta, kun hän alkaa harjoitella ja saa itseluottamusta. Jos lahjakkuus on tukahdutettu esimerkiksi häpeällä, voi kestää vuosia kaivaa taidot esiin.
Myöskään Teatterikorkeakoulun puheen lehtori Malla Kuuranne ei käytä sanaa lahjakkuus näyttelijäntyöstä puhuessaan.
”Puhumme taipumuksesta ja alttiudesta, joka toisella on suurempi kuin toisella. Nämäkin ovat sumeita käsitteitä, mutta niitä voidaan käyttää, jos ne sellaiseksi tiedostetaan. Korostaisin näyttelijän työssä yksilöllisten taipumusten sijaan kykyä toimia ryhmässä ja olla läsnä muiden kanssa.”
Tarvittavat taipumukset vaihtelevat tilanteesta toiseen.
”Tärkeitä ovat havaintokyky, tilannetaju ja elämäntaju. Lahjakkuuden mittaaminen on mahdotonta, vaikka sitä on yritetty”, sanoo Kuuranne viitaten Gagnén tutkimukseen, jossa lahjakkuus niputetaan neljään luokkaan: älyllinen, luova, sosioaffektiivinen ja sensomotorinen.
Kuvataideakatemiassa tarvittavat taidot ovat muuttuneet nopeasti taiteen muuttumisen myötä. Kuvataidetta tehdessä voi nykyään hyödyntää monenlaisia lahjoja tai ominaisuuksia. Värit ovat kuvataiteilijoille edelleen tärkeitä, samoin kolmiulotteisen tilallisuuden taju kuvanveiston puolella, mutta on taiteilijoita, jotka eivät käytä työssään enää perinteisiä taitoja.
”Olennaista on tunnistaa omat vahvuutensa ja alkaa käyttää niitä”, Kuvataideakatemian professori Villu Jaanisoo analysoi.
Lahjakkuus vs. harjoittelu
Kuvanveiston professorina Jaanisoo on pitänyt kiinni joistakin perinteisistä tekniikoista, joita opiskelijoiden pitää harjoitella.
”Kivenhakkaus, metallivalu ja materiaalien hallinta ovat tärkeitä taitoja, vaikka ei tekisikään perinteistä kuvanveistoa. Vapaus kokeilla eri materiaaleja on kuitenkin myös tärkeää. Materiaalien kirjo ja ilmaisukeinot ovat laajentuneet niin paljon, että emme mitenkään pysty opettamaan kaikkea”, Jaanisoo myöntää.
Jotakin taitoja kuitenkin pitäisi opettaa. Avoimuus ja yhdessä kehittyminen on tärkeintä. Kaikki ihmiset eivät kehity taidekoulussa, vaan pitävät kiinni omista valmiista ajatuksistaan, eivätkä avaudu muille.
”Lahjakas ymmärtää harjoittelun tärkeyden ja ottaa vakavasti työnsä”, Jaanisoo summaa.
Muusikko pärjää luontaisella lahjakkuudella aikuisiän kynnykselle, mutta iän myötä harjoittelun merkitys kasvaa.
”Jos muusikko ei ole valmis tekemään työtä, hänen kehityksensä taantuu. Tahto sitoutua työhön näkyy harjoittelussa, ja harjoittelutekniikkaa voi aina parantaa”, Pävi Arjas toteaa.
Soittaminen ja laulaminen on fyysisistä työtä, jonka yhteydessä pitää ilmaista musiikillisia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan ja ymmärtää, mitä tekee. Ammatillinen kehittyminen on monimutkainen psykofyysinen kokonaisuus ja menestys on monen eri osatekijän summa.
”Pelkkä musikaalisuus ei kanna mihinkään”, Arjas muistuttaa.
Kuusen mukaan musikaalisuus kannustaa jatkamaan sitä kovaa työtä, mitä ammattimuusikon ura vaatii.
”Mielestäni primaaria musikaalisuutta ei voi kehittää, mutta omaa osaamistaan voi. Musikaalisuus antaa intoa harjoitella. Tietynlaista lahjakkuutta on kyky kontrolloida omaa harjoittelua ja tunnistaa, mihin suuntaan sitä kannattaa viedä.”
Opettajan tehtävänä on taas motivoida ja kannustaa työntekoon. Hän asettaa uusia haasteita, keskustelee, neuvoo ja toimii opiskelijalle peilinä ja kannustimena.
Koulutuksen on oltava kannustavaa ja rohkaisevaa. Siinä pitää panostaa myös vuorovaikutus- ja itsesäätelytaitoihin sekä esiintymistilanteiden hallintaan.
”Esiintymistaitoa voi opetella, se ei ole ominaisuus. Jokainen oppii esiintymään. Pyrimme tukemaan opiskelijoita ja heidän elämänhallintaansa kokonaisvaltaisesti”, Arjas kertoo.
Kuuranne muistuttaa, että ekstroverttiys ei ole ainoa esittävälle ihmiselle sopiva persoonallisuuspiirre. Myös introvertti voi tehdä esiintyvän taiteilijan työtä erinomaisesti.
”Taiteessa on nähdäkseni kyse potentiaalin soveltamisesta. Taitoja voi oppia, ja niitä sovelletaan näyttelijän työssä. Professori Kaisa Korhonen on sanonut, että taiteilijaksi tai näyttelijäksi pyrkivällä on kaikki jo mukanaan, koulutus koskee potentiaalin käyttöönottoa.”
Korhosella on neljän A:n ohje näyttelijäntyöhön: autenttisuus, aistivoima, autonomisuus ja ahdistuksen kestäminen. Oman ominaislaadun ulottuvuuksien tajuaminen ja laajentaminen on tärkeää, ja sitä opetellaan ja harjoitellaan. Opettaja tarjoaa virikkeitä, ehdottaa ja kyseenalaistaa asioita.
”Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa kehittää näyttelijäntaitoja. Jos lahjakkuus tai taipumus on pääomaa, harjoittelu tuottaa korkoa. Jos elät pelkällä pääomalla, se on äkkiä syöty”, Kuuranne tiivistää.
Lahjakkaiden ympäröimänä minäkuva voi horjua
Kun opiskelija kuulee toisen harjoittelevan tai esiintyvän, hän kuulee vain pienen pätkän tai esityksen. Hän ei kuule kokonaiskuvaa, eikä toisen taiteilijan ongelmia tai kaikkia heikkoja kohtia – omat heikot kohdat kyllä jokainen tuntee. Sen vuoksi toiset taiteilijat tuntuvat usein itseä paremmilta.
”Ohjeeni onkin, että älä vertaa itseäsi muihin, vaan kehitä omaa osaamistasi”, Kuusi tiivistää.
Ikuinen riittämättömyyden tunne piinaa usein taiteilijoita ja taidealan opiskelijoita.
”Kun ympärillä on vain erittäin hyviä soittajia, taito arvioida omia taitoja hämärtyy. Perspektiivi katoaa siihen, mikä on normaali hyvä taso. Kilpailu on kovaa. Yksi lahjakkuuden muoto onkin resilienssi eli kyky toipua takaiskuista ja pettymyksistä. Kukaan ei etene voitosta voittoon. Tämän ymmärtämiseen opettaja voi antaa tukea”, Arjas sanoo.
Kuuranne toteaa, että opiskelija pitää auttaa epäonnistumisen yli.
”Oman kokemukseni mukaan opiskelijan eteenpäin meno ei aina näy, tai se voi näyttää siltä kuin hän menisi taaksepäin. Kehittyminen on spiraalimaista. Niin opettajan kuin opiskelijankin tulisi kehittää herkkänä olemisen taitoa. Intuition ja vaiston voiman tajuaminen on niin opettamisessa kuin opiskelussakin tärkeää”, Kuuranne toteaa.
Jaanisoo painottaa luottamuksen merkitystä opettajan ja opiskelijan välillä.
”Taidetta voi opettaa yhdessä tekemällä ja keskustelemalla. Avoimuus ja yhdessä kehittyminen on tärkeää. Joku opiskelija löytää heti omat vahvuutensa, mutta toisen täytyy hakea pitkään. Joku käyttää muiden silmissä aikaansa väärään asiaan, mutta sitä ei voi eikä pidä estää”, Jaanisoo toteaa.
”Oivalluksen hetki voi tulla erehdyksen kautta. Joku hakkaa pihalla kiveä viisi vuotta, ja toinen hakee eri materiaaleja ja keinoja samat viisi vuotta. Kumpikin tie on ihan ok. Taiteilija voi hakea koko elämänsä välinettään ja ilmaisukeinojaan. Perille ei tarvitsekaan päästä, vaan voi jäädä liikkeeseen. Taidetta ei voi opettaa akateemisesti askel askeleelta kohti valmistumista, vaan meillä heitetään raa’asti veteen ennen kuin osaa uida. Taiteellinen luominen tapahtuu erehdyksen ja kärsimyksen kautta.”
Pääsykokeet lahjakkuuden mittarina?
Taideyliopiston eri akatemioiden pääsykokeissa valintakriteerit ovat hyvin erilaisia. Etsitäänkö valintakokeissa lahjakasta opiskelijaa, ja mitä se tarkoittaa?
Kuvataideakatemia
Villu Jaanisoo, Kuvataideakatemian kuvanveiston professori:
Pääsykokeissa katsomme hakijan kokonaisuutta. Lahjakkuus, joka voi johtaa hänen valintaansa, voi olla vaikka itseilmaisun kyky tai kyky oppia ja omaksua uutta. Empatian kyky on taiteilijalle elintärkeä sekä oppimisessa että opettamisessa, koska oppiminen tapahtuu samastumisen kautta. Se on suuri lahja, jos osaa ajatella yhdessä toisen ihmisen kanssa. Mitä järkeä on valita hakija, joka ei ole valmis kehittymään, vaan pitää kiinni omasta tavastaan tehdä? Meille lähettää ennakkotehtäviä noin 400 hakijaa, ja heistä valitaan 60 viikon kestäviin pääsykokeisiin. He tekevät tehtäviä ja opettajat käyvät joka päivä katsomassa töitä ja keskustelemassa hakijoiden kanssa. Tarkkailemme ilmaisuvoimaa, kehittymiskykyä ja tekniikkaa.
Teatterikorkeakoulu
Malla Kuuranne, Teatterikorkeakoulun puheen lehtori:
Pääsykokeessa seurataan esimerkiksi hakijan läsnäolon voimaa, herkkyyttä, fyysisyyttä, muuntautumiskykyä, kuuntelemisen taitoa ja reagoivuutta. Katsomme mielikuvituksellisuutta valintatilanteissa ja tunneilmaisua. Pääsykokeisiimme saapuu noin tuhat hakijaa joka vuosi, ja heistä valitaan 12 opiskelijaa. Muodostamme kuvan hakijan potentiaalista, emme lahjakkuudesta. Kuka erottuu kiinnostavalla tavalla? Ennen puhuimme koulutettavuudesta, mutta pidän sitä liian valtalähtöisenä terminä. Hakijaa arvioi monta ihmistä, ja keskustelemme ja perustelemme näkemyksiämme. Jokainen lehtori tarkkailee ennen kaikkea omaa osaamisaluettaan, sillä kaikkihan me opetamme näyttelijäntaidetta. Tarkkailemme hakijan motivaatiota ja soveltuvuutta korkeakouluopintoihin ja alalle. Pyrimme siihen, että kokeet muistuttavat todellisia työtilanteita ja valintatilanne lähenee siten opetustamme.
Sibelius-Akatemia
Tuire Kuusi, Sibelius-Akatemian II varadekaani:
Pääsykokeissa mitataan osaamista, joka on eri asia kuin musikaalisuus tai lahjakkuus. Instrumentin hallinta on työnteon tulosta, lauluäänen hallinta samoin. Myös erilaisten musiikintyylien tuntemus vaatii työtä. Mutta pelkällä musikaalisuudella ei tulla muusikoksi eikä päästä opiskelijaksi.
Päivi Arjas, Sibelius-Akatemian esiintymis- ja oppimisvalmennuksen lehtori:
Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan hakevilla on kaikilla pitkä harrastushistoria. Valintakokeessa pyritään arvioimaan hakijan teknistä ja musiikillista tasoa sekä koulutettavuutta: Onko hakija jo saavuttanut rajansa vai onko hänellä mahdollisuuksia kehittyä? Onko hänellä sanottavaa? Näitä pohdimme.
Opettaja rohkaisee ja tukee opiskelijan kehitystä
Opiskelijan näkökulmasta lahjakkuus on vasta lähtökohta kovalla työllä saavutettaville taidoille. Pitää vain jaksaa uskoa omaan kykyyn kehittyä yhdessä opettajan ja muiden muusikoiden kanssa.
Kuka olet?
Juha Aalto-Setälä, 26-vuotias musiikkikasvatuksen opiskelija. Pääinstrumenttini on klassinen piano ja sivuinstrumentteja klassinen laulu sekä pop/jazz-piano. Omia kiinnostuksen kohteitani musiikin opiskelussa ovat muun muassa koulujen musiikinopetus, pianonsoiton pedagogiikka sekä luovat muusikon taidot, kuten säveltäminen.
Miten lahjakkuutta voidaan mitata tai tunnistaa?
Harjoittelun ja lahjakkuuden suhdetta voi olla vaikea arvioida. Kaikki lahjakkuus ei välttämättä näy koetilanteessa. En usko, että musikaalisuus on helpommin mitattavissa kuin muu taiteellinen lahjakkuus. Musiikilliseen lahjakkuuteen vaikuttavat muutkin taipumukset kuin musikaalisuus, esimerkiksi kinesteettiset taipumukset erityisesti instrumentalisteilla. Jokin lahjakkuus voi jäädä täysin piiloon olosuhteista johtuen. Lahjakkuus ei kehity itsellään mihinkään vaan vaatii työtä.
Miten taiteilija itse voi kehittää lahjakkuuttaan ja miten opettaja voi tukea häntä?
Omassa kehittymisessäni opettajani ovat olleet hyvin tärkeässä roolissa. Opettajan tehtävä on antaa työkalut siihen, että taiteilijanalku pystyy kehittämään itseään. Esimerkiksi instrumenttiopintojen alkupäässä voi painopiste olla enemmän fyysisten taitojen hallitsemisessa, ja myöhemmin voidaan keskittyä enemmän taiteelliseen puoleen. Opettaja antaa ohjeita siihen, mikä tukisi oppilaan kehitystä parhaiten. Omat opettajani ovat aina tukeneet ja rohkaisseet minua. Kehittyäkseen taiteilijana on myös tärkeää uskoa omaan kykyynsä kehittyä.
Mikä on lahjakkuuden ja harjoittelun suhde ammatillisessa kehittymisessä?
Lahjakkuus ja harjoittelu muodostavat positiivisen kehän siten, että saadessaan onnistumisen kokemuksia lahjakas ihminen innostuu myös harjoittelemaan enemmän. Harjoittelulla on valtava merkitys muusikon ammatissa taitojen kehittämisessä ja ylläpitämisessä. Harjoittelu on sekä käsi- että aivotyötä. Esimerkiksi mentaaliharjoittelun ja harjoittelustrategioiden tekemisen hyödyistä puhutaan paljon. Samalla fyysisesti vaikeasti toteutettavien kulkujen saaminen sujuvaksi edellyttää fyysistä harjoittelua.
Entä lahjakkuuksien kohtaamisen merkitys esimerkiksi bändissä?
Erilaisten lahjakkuuksien kohtaaminen on yksilöille erinomainen tilaisuus oppia jotain toiselta ja toisen tavasta tehdä musiikkia. Tällöin esimerkiksi yhteismusisoinnissa voidaan saada aikaan jotain enemmän kuin vain kahden yksilön summa.
The post Onko lahjakkuus vanhanaikaista? appeared first on IssueX.