Teatteri liittyy keskeisesti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen; teatterissa korostuu hetkellisyys ja yhdessä tekeminen. Teatterin kautta saan ihmetellä olemassaoloa yhdessä toisten kanssa. Tuntuu, että teatteri on valinnut minut, sillä olen löytänyt itseni teatterin parista nuoresta lähtien. Merkittävä sysäys oli Kallion ilmaisutaidon lukio, sieltä hain Helsingin Ylioppilasteatteriin, missä olen ollut yli kymmenen vuotta.
Valmistuin luokanopettajaksi vuonna 2014 ja tein samalla teatteri-ilmaisun ohjaajan opintoja Metropoliassa. Jossakin vaiheessa opettajuus ja teatteri alkoivat yhdistyä, ja nyt minulla on teatteripedagogiikan maisteriopintojen toinen vuosi meneillään. Teen lopputyöni osana viime syksynä alkanutta yleisökontaktikurssia.
Kurssin tarkoituksena on tutkia esityksen kontaktia yleisöönsä ja sitä, miten esitys muuttuu, kun se viedään erilaisiin ympäristöihin, erityisesti hoitolaitoksiin. Oman työryhmämme teatterityöpaja pidettiin syksyllä 2015 Helsingin vankilan Sörkka-yhteisössä. Teimme pajassa pääosin teatteriharjoitteita, improvisaatiota, kirjoitusharjoitteita sekä valokuvasimme. Ajatus oli tarjota vangeille mahdollisuus tehdä teatteria, ja sivutuotteena työpajakokemuksesta syntyi kipinä dramaturgin kirjoittamaan käsikirjoitukseen. Vankilan kontekstissa teatterin mahdollisuudet näyttäytyivät erityisellä tavalla. Pajaan osallistuneet kokivat päässeensä heittäytymään ja avautumaan, mikä siinä ympäristössä on vierasta ja välteltyäkin.
Erilaisen toiminnan kautta itsestään voi löytää uusia puolia, mikä voi heijastua kaikille elämän osa-alueille. Kuilu vankien ja siviilien välillä voi olla suuri, ja työpajassa olimme hetken yhtä, samaa porukkaa. Kokemus opetti minulle ihmisen kohtaamisesta ja riisui roolit myös minulta. Osa osallistujista sai myös kipinän teatterin tekemiseen, ja yksi heistä aloitti avovankilaan siirtymisensä jälkeen entisille vangeille suunnatussa Porttiteatterissa. Tuntui ihmeelliseltä, kun yksi päivä törmäsimme erään osallistujan kanssa Teatterikorkeakoulun ruokalassa, vankilan ulkopuolisessa todellisuudessa.
Pajojen pohjalta ryhmässä työstämämme esityksen lähtökohtana oli kosketus, eristyksissä oleminen ja muutos. Potilas-esityksellämme haluamme luoda toivoa ja tarjota katsojalle taide-elämyksen. Esityksestä ei tietenkään voi koskaan tietää, miten se vaikuttaa, sillä jokainen kokee sen eri tavoin. Esitys voi tuoda katsojalleen hyvinvointia ja iloa, mutta osuva ja koskettava esitys voi myös siinä hetkessä tuottaa kipua. Uskon kuitenkin, että pidemmällä aikavälillä hyvä taide-elämys lisää merkityksellisyyden kokemusta elämässä.
Teatteriopettajaksi valmistuttuani toivon, että voin sekä näytellä että toimia teatteriopettajana erilaisissa yhteisöissä. Tulevaisuudessa moni asia ja erilaiset projektit kiinnostavat – esimerkiksi vankilakonteksti tuntuu yhä todella mielenkiintoiselta.
Marjut Maristo
- 30 vuotta, asuu Helsingissä.
- Opiskelee Teatterikorkeakoulussa teatteriopettajan maisteriohjelmassa. Valmistuu joulukuussa 2016.
- Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyö osana yleisökontaktikurssia. Potilas-esityksen työryhmään kuuluivat näyttelijäopiskelija Sonja Salminen, dramaturgiopiskelija Aino Pennanen, pukusuunnittelijaopiskelija Maria Hämäläinen sekä muusikko Pekka Nisu.
- Tehnyt paljon teatteria ja näytellyt myös kotimaisissa elokuvissa. Parhaillaan mukana Fragile – Särkyvää -projektissa, joka on Fragile-työryhmän, Kajaanin Kaupunginteatterin ja Suomen Kansallisteatterin produktio.
The post Marjut Maristo haluaa irti rooleista appeared first on IssueX.