Ooppera on taidemuoto, joka on julistettu kuolleeksi moneen kertaan. Filosofit Žižek ja Dolar pitävät sitä kuolleena siksi, että ohjelmisto, jota oopperataloissa esitetään, on vanhaa eivätkä sen sisällöt puhuttele oman aikamme yleisöä. Oopperaa pidetään myös kalliina, epäreilusti verovaroin ylläpidettynä eliittiharrastuksena, jonka ilmaisutapa on kummallinen.
Suomessa ooppera ei ole kuollut. Maassamme tilataan, sävelletään ja kantaesitetään uutta oopperaa enemmän kuin koskaan ennen – ja uskallan sanoa, että myös enemmän kuin missään muualla tällä hetkellä. Ja meillä sitä myös katsotaan, sillä se vetää monin paikoin tuhansien katsojien yleisöjä.
Miksi sitten näin on?
Uudessa suomalaisessa oopperassa eurooppalaiset klassis-romanttiset konventiot ja tematiikka on hylätty. Sen sijaan taiteessa kerrotaan omasta ajastamme ja sen ilmiöistä: ympäristökysymyksistä, avioerosta, siirtolaisuudesta, geenimanipulaatiosta, itsemurhasta, rahankäytöstä, mediasta, ihmisoikeuksista, rasismista tai seksuaalisesta väkivallasta. Kuvaavaa on, että vuonna 2011 Lohjalla esitetyssä Kuntaliitosoopperassa käsiteltiin paikkakunnalla tuolloin polttavaa poliittista kysymystä: tehdäkö kuntaliitos vai ei?
Lisäksi ooppera lainaa luontevasti oman aikamme populaarikulttuurista. Meillä on esimerkiksi stand-up-ooppera, improvisaatio-ooppera, animaatio-ooppera, tekno-ooppera ja sarjakuvaooppera. Tyylejä lainataan etnosta, popista sekä hevistä, ja monta rock-oopperaakin on sävelletty.
Oopperaa ei Suomessa tehdä vain vakiintuneilla näyttämöillä Kansallisoopperassa, Savonlinnassa tai Ilmajoella, vaan sitä tehdään ympäri maata. Rovaniemellä, Pajalassa, Äkäslompolossa, Turun saaristossa, Lohjalla, Kirkkonummella ja monella muulla paikkakunnalla on 2000-luvulla tehty mittaviakin oopperaproduktioita. Lisäksi oopperaa on viety luontoon, venesatamiin, kauppakeskuksiin, metroon, kirkkoihin – ja yksi suurhanke toteutettiin Helsingin Olympiastadionilla.
Meillä oopperaa esitetään niillä paikoilla, joilla sen kuvaamat tapahtumat ovat todellisuudessakin tapahtuneet. Nivalassa on tehty paikallisen Ruuttusen suvun koettelemuksista kertovaa Pula-oopperaa. Ja kun Porkkalan luovutuksesta takaisin Suomelle oli kulunut 50 vuotta, Kirkkonummen oopperayhdistys esitti juhlavuoden kunniaksi Porkkala-oopperan. Monissa paikoissa oopperasta on myös tullut yhteisöjen yhteinen ponnistus, jota tehdään ylpeänä omin voimin. Esimerkiksi Kaj Chydeniuksen säveltämä Tornionjokilaakson historiasta kertova oopperatrilogia toteutettiin Haaparannalla pääasiassa paikallisia harrastajavoimia hyödyntäen.
Suomessa ooppera on astunut ulos usein korkeakulttuurisina pidetyistä puitteistaan ja rantautunut enemmän tai vähemmän kaikkialle. Ooppera siis menee sinne, missä sen yleisö on. Suomalainen ooppera kertoo meistä, tässä ja nyt. Se voi olla arkista, jokapäiväistä ja sellaisena saavutettavaa. Suomessa harvojen korkeakulttuurista on tullut lähes kaikkien kulttuuria.
FT, dosentti Liisamaija Hautsalo toimii tutkijana ja opettajana Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa erikoisalanaan suomalainen ooppera. Hän on työskennellyt tutkijana myös ArtsEqual-hankkeessa.
The post Ooppera on kuollut – eläköön ooppera! appeared first on IssueX.