Teatterikorkeakoulussa starttasi viime vuonna uusi erikoistumisohjelma, joka tarjosi maistereiksi valmistuneille tilaisuuden kokeilla siipiään yrityksissä ja yhteisöissä.
Yksi pilottihankkeen taiteilija-kehittäjistä on ollut dramaturgi Sussa Lavonen, joka on valmistunut dramaturgian linjalta 1993 ja jolla on myös pitkä pedagoginen kokemus, viimeksi Metropolian esittävän taiteen koulutusohjelmavastaavaana.
Lavonen päätyi työskentelemään HUS:iin ja toiveensa mukaisesti psykiatrian pariin. HUS:ssa yhteyshenkilönä toimi osastonylilääkäri, psykiatri ja taideterapeutiksikin valmistunut Katinka Tuisku. Hän keksi ehdottaa Lavosen tiimiksi vastaperustettua kulttuuripsykiatrian poliklinikkaa, jonne asiakkaat tulevat eri kulttuuripiireistä. Tiimiin kuuluu lääkäreitä, psykologi, toimintaterapeutti. sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä. Tuiskun mukaan yksikön työntekijöiltä ei edellytetä eri kulttuurien tuntemusta vaan ylipäätään kulttuurisensitiivisyyttä.
Dramaturgia on jäsentämistä
Lavonen kiinnostui heti.
”Olin valmis työskentelemään missä tahansa psykiatrian yksikössä, mutta sain tämän uuden tiimin, jossa oli raikkaat otteet”, Lavonen kertoo. Hänellä on kokemusta myös maahanmuuttajatyöstä, mutta tässä projektissa kohteena eivät olleet maahanmuuttajat itse vaan nimenomaan ammattilaiset, jotka työskentelevät heidän kanssaan.
Lavosen lähtökohtana oli näkemys psykiatrian ja taiteen yhtäläisyyksistä.
”Kaikki taiteet perustuvat havaintoon, psykologiseen havaitsemiseen, niin myös dramaturgia. Perusväittämäni on, että dramaturgian ihmiskäsitys ja psykiatria lyövät kättä.”
Lavonen muistuttaa, että jo Aristoteles on rakentanut dramaturgian ihmiskäsitystä väittäessään, että ihmisen luonne määrää hänen kohtalonsa.
”Dramaturgia on aina jäsentämistä. Se on äärimmäisen strukturaalista ja ratkaisukeskeistä.”
Kohdattuaan tiiminsä Lavonen vakuuttui pian, että hän puhuu heidän kanssaan yhteistä kieltä. ”Heidän sanastonsa ei ollut vierasta.”
Lavonen halusi ymmärtää tiimin parissa syntyneiden narratiivien mekanismeja. Hän on kiinnostunut myös yhteisöjen hierarkiasta Foucault’n hengessä ja kommunikaatiosta. Teoriasta siirryttiin käytäntöön siten, että Lavonen aloitti työn haastattelemalla ryhmän jäseniä.
”Toimin jo haastattelutilanteessa dramaturgina. Herkistin kuuloani ja siivilöin kuulemaani. Työpajoissa tarkkailin tiimiä heidän työskennellessään. Roolini oli kaksisuuntainen: toimin sekä fasilitaattorina että observoijana.”
Haastattelujen kautta Lavoselle hahmottui tiimin työhön liittyviä keskeisiä teemoja, kuten tabut, virkamiesroolit, kieli, samaistuminen. Miten voi ymmärtää ihmisiä, jotka tulevat kriisin keskeltä ilman papereita, ilman identiteettiä? Harjoitteita tehtiin muun muassa keskustelemalla identiteetin käsitteestä.
Kiinnostavaa on se, mitä yhdessä voimme havaita.
”Minulle on ollut tärkeätä työskennellä asiantuntijajoukon kanssa, ja kiinnostavaa on ollut se, mitä voimme yhdessä havaita. Siinä voi oppia uutta ihmismielestä. Haluan jatkaa tällaista työtä joko HUS:ssa tai muualla”, Lavonen sanoo.
Merkittävä avaus
Tapaamisia oli yhteensä viisi vajaan vuoden aikana, ja näiden lisäksi pidettiin koontitapaaminen maaliskuussa. Kukin sessio kesti noin kolme tuntia, ja ne järjestettiin aina työajan puitteissa.
”Tämä oli merkittävä avaus HUS:n ja Taideyliopiston välillä”, sanoo Lavonen ja Katinka Tuisku on samaa mieltä. Tuisku tosin arvelee, että seuraavalla kerralla työryhmä voisi löytyä somaattiselta puolelta.
”Tälle alalle hakeutuu ihmisiä, joilla on psykologista silmää, joten heillä on omiakin työkaluja käytössään. Somaattisella puolella vuorovaikutus ehkä kuormittaa henkilökuntaa enemmän, ja se on vaikeammin hallittavissa”, Tuisku sanoo.
Tuiskun mukaan työryhmä antoi tapaamisista hyvää palautetta. Kritiikkiä tuli lähinnä siitä, että projektin intensiteetti kärsi, kun tapaamisten välille jäi liikaa aikaa. Seuraavassa hankkeessa pyritään järjestämään tapaamiset kerran kuussa.
Tiimille tehtiin samalla työhyvinvoinnin seurantaa, jossa oli nähtävissä myönteistä muutosta. Yleisesti kiiteltiin, että tapaamiset olivat avartavia, energisoivia ja antoivat uusia näkökulmia.
Näin arvioi myös työryhmän jäsen, sairaanhoitaja-psykoterapeutti Nina Marttinen.
”Työskentely oli toteutettu erittäin mielenkiintoisella ja kutkuttavalla tavalla. Siinä sidottiin ja avattiin erilaisia luovia toimintamuotoja, ja lopputulos oli ihastuttava ja palkitseva.”
Sussa Lavonen kuvaa projektin vaikutusta sanalla ‘havahtuminen’.
”Tein tiimille näkyväksi heidän omaa työnkuvaansa. Kun asiat kirkastuvat, se voimaannuttaa ja yhdistää ryhmän jäseniä.”
Taiteilija-kehittäjät työyhteisöissä
Teatterikorkeakoulun Taiteilija-kehittäjäksi organisaatioon -erikoistumisohjelma käynnistyi helmikuussa 2014. Ha
ku oli edellisenä syksynä. Mukaan valittiin 15 taiteilijaa eri aloilta, ja koulutus järjestettiin oppisopimustyyppisenä täydennyskoulutuksena.
Opiskelijat ovat saaneet koulutusta muun muassa yritysasiakkaiden kohtaamiseen, ja ohjelmaan kuuluivat taiteelliset interventiot työyhteisöissä. Taustalla on myös ajatus, että työelämällä on paljon opittavaa taiteen ammattilaisilta.
Opiskelijoiden mielestä tämänkaltaiselle koulutukselle on tilausta.
”Taideyliopisto ja Teatterikorkeakoulu ottavat nyt kantaa taiteilijoiden työnkuvan muutoksiin”, sanoo dramaturgi Sussa Lavonen. Hänestä on keskeistä, että järjestäjänä on nimenomaan Taideyliopisto.
”Tarjolla on paljon myös puoskarointia taiteen keinoin. Taideyliopistossa laaduntarkkailu on omaa luokkaansa”, Lavonen toteaa.
Lavosen lisäksi koulutukseen ovat osallistuneet muun muassa kuvataiteilija Tero Annanolli, teatteriohjaaja Miira Sippola ja tanssitaiteilija Johanna Ikola.
Koulutuksen päätteeksi julkaistaan kesäkuun alussa antologia, johon koulutukseen osallistuneet taiteilijat kirjoittavat kokemuksestaan. Koulutusta on tarkoitus jatkaa pilottihankkeen jälkeen, ja se on jo herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla.
Kirjoittaja Leena Virtanen on vapaa toimittaja ja kriitikko.
The post Havahtumisia työyhteisössä appeared first on IssueX.